Tarina runon takana

Haluan jakaa kanssasi katkelman runoilija Kahlil Gibranin (1883–1931) teoksesta Profeetta (1923, suom. Annikki Setälä 1968). Ehkä se onkin jo sinulle tuttu: 

Nuori Kahlil Gibran

Teidän lapsenne eivät ole teidän lapsianne.
He ovat Elämän kaipuun tyttäriä ja poikia. 
He tulevat kauttanne, mutta eivät teistä itsestänne. 
Ja vaikka he asuvat luonanne, eivät he sittenkään kuulu teille. 

Antakaa heille teidän rakkautenne, mutta älkää ajatuksianne. 
Sillä heillä on omat ajatuksensa. 

Voitte hoivata heidän ruumistaan, mutta ette heidän sielujaan. 
Sillä heidän sielunsa asuvat huomenkoiton asunnossa, 
minne te ette voi mennä, ette edes unelmissanne. 

Te voitte yrittää tulla heidän kaltaisikseen, 
mutta älkää yrittäkö tehdä heitä itsenne kaltaisiksi. 

Sillä elämä ei mene taaksepäin eikä viivy menneessä päivässä. 
Te olette jousia, josta lapsenne singotaan elävinä nuolina. 

Jousimies näkee matkan pään loppumattomalla polulla ja 
Hän taivuttaa teidät voimallaan, 
jotta hänen nuolensa sinkoisivat kauas ja nopeasti. 

Taivu Jousimiehen käsissä ilomielin. 

Sillä samoin kuin Hän rakastaa nuolia, jotka lentävät, 
Hän rakastaa myös jousta, 
joka on järkkymätön.” 

Katkelma kertoo mielestäni siitä, että synnymme tähän maailmaan vapaina; emme kuulu edes vanhemmillemme. Tänään en kuitenkaan jää pohtimaan runon merkityksiä, vaan tarinaa maahanmuutosta, kansainvälisyydestä, monikielisyydestä ja sosiaalisen tuen voimasta, joka löytyy sen takaa.  

Gibran tunnetaan libanonilais-amerikkalaisena kirjoittajana ja taiteilijana. Kun en vielä tuntenut Gibranin omaa tarinaa, oletin runon alkukielen olevan arabia. Kirjoittaja tunnetaan länsimaissa nimellä Kahlil Gibran. Se on lyhennös ja latinaistus eli käännös latinalaisille aakkosille hänen virallisesta nimestään, joka alkuperäiskielellä kirjoitettuna näyttää tältä: جبران خليل جبران . Oikeampi latinaistus nimestä olisi Gibran Khalil Gibran.  

Gibran syntyi nykyisen Libanonin alueella. Hän muutti 12-vuotiaana äitinsä mukana sukulaisen perässä Bostoniin. Siellä sijaitsi tuolloin Yhdysvaltojen toiseksi suurin syyrialais-libanonilainen yhteisö. Joidenkin lähteiden mukaan perhe pakeni ottomaanien sortoa, eli saapui Yhdysvaltoihin pakolaisina. Gibran asui, opiskeli ja työskenteli myöhemmin ainakin Beirutissa, Pariisissa ja New Yorkissa.  

Nuori Gibran aloitti vuonna 1895 Bostoniin asetuttuaan koulun erityisellä luokalla, jossa maahanmuuttajalapsille opetettiin englantia. Tämän lisäksi Gibran aloitti taideopinnot läheisessä setlementtitalossa Denison Housessa, jonka tarkoituksena oli auttaa vähävaraisia maahanmuuttaneita ja kaupunkilaisperheitä parantamaan elämäntilannettaan. (Aurala on muuten Turun oma setlementtitalo, joita on ympäri Suomea yli neljäkymmentä!).  

Gibranin taideura alkoi siis setlementtitoiminnasta. Setlementtitalon taideopettaja Florence Pearce kiinnitti poikaan huomiota ja esitteli hänet taiteen tukijoille. Gibranilla oli uransa aikana useita tukijoita ja mesenaatteja, joita ilman hän tuskin olisi tullut yhdeksi maailman myydyimmistä runoilijoista. Verkostoitumisessa on voimaa.  

Gibran kirjoitti aluksi arabian kielellä. Hän vaihtoi myöhemmin tukijansa Mary Haskellin neuvosta englannin kieleen, jotta hänen kirjoituksensa voisivat tulla tunnetuiksi maailmanlaajuisesti.  Tämä tavoite toteutui. Annikki Setälän suomenkielinen käännös Gibranin tunnetuimmasta teoksesta Profeetasta julkaistiin vuonna 1968. Tämän jälkeen teoksesta on julkaistu jo kaksi uudempaakin suomennosta.  

Gibran oli taustaltaan arabi ja maroniitti. Maroniitit ovat kristittyjä, joilla on oma itsenäinen asema katolisen kirkon sisällä. Gibrania on kutsuttu ”uuden aikakauden kätilöksi” ja ”profeetaksi”, sillä hän kirjoitti maailmanuskonnoista riippumattomia elämänviisauksia ja kritisoi sekä maallisia että uskonnollisia auktoriteetteja. Näillä ansioilla hän pääsi myös maroniittijohtajien epäsuosioon.  

Gibran kuoli vuonna 1931 New Yorkissa ja hänet haudattiin myöhemmin syntymäkaupunkiinsa Bsharriin, Libanoniin. Hän testamenttasi tulevat kirjapalkkionsa kotikaupunkinsa kehittämiselle ja parantamiselle.

Maailman pakolaispäivää vietettiin 20. kesäkuuta. Se päivä jäi jo tätä kirjoittaessa taakse, mutta tämä blogiteksti ehditään julkaista hyvissä ajoin runon ja suven päiväksi, jota vietetään 6. heinäkuuta. Ehkä voimme Gibranin sanojen äärelle pysähtyessä suoda ajatuksen myös hänen elämäntarinalleen. Jään pohtimaan, minkälaisia maahanmuuton tarinoita meillä täällä nykypäivän Turussa rakennetaan ja kuinka voisimme jousen tavoin singota toisiamme elämässä eteenpäin, uusiin suuntiin.

Minttu Tarkiainen

Kirjoittaja on sosionomi (ylempi AMK), ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti ja monikulttuurisuuden asiantuntija, joka työskentelee Auralan kehittämishankkeessa Perhetyötä ja tukea maahanmuuttajille (STEA 2019–2021).

Kahlil Gibranin elämänvaiheita on kerätty tätä kirjoitusta varten useista eri verkkolähteistä.  

 

One Comment

Lisää kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *